Glimsin talomuseo

Vierailimme Glimsin talomuseossa Espossa torstaina 19.12.
Museoon kuuluu kymmenkunta eri ikäistä rakennusta, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Glims on toiminut maatilana 1500-luvulta aina 1900-luvun alkupuolille asti. Tila on toiminut myös kestikievarina. Museoksi se muutettiin vuonna 1958.

Vanha tupa oli koristeltu jouluun entisajan tapaan. Opas Malin kertoi vanhoista jouluperinteistä ja niiden taustoista. Päärakennuksessa oli valokuvanäyttely 1920-luvun elämästä Espoossa.
Vanhassa tuvassa olivat esillä niin kangaspuut kuin rukki ja värttinäkin, sekä tietysti karstat. Ulkoaitoissa oli esillä mm.pyykinpesuun tarvittua esineistöä.

Rakastan historiaa ja vanhoja suomalaisia rakennuksia ja esineitä. Ja silti opin taas uusiakin asioita.
Talomuseoiden tuoksu ja tunnelma saa minut kertakaikkisen onnelliseksi :)  

lisää kankaanpainantaa

Kokeilin kankaanpainantaa myös seulan ja litoposterikaavion avulla. Kuvion piirsin litoposterille eli elävänmallinpaperille, jossa paperin toinen puoli on sileä ja toinen karhea.
Hahmottelin kuvan sileälle puolelle ja yritin pitää huolen siitä että sillat eli ehjät kohdat kuviossa ovat tarpeeksi leveät. (Aukileikattavien kohtien välille tarvitaan siltoja kiinnikkeeksi).
Valmiista kuvasta leikasin terävällä paperiveitsellä ne osat pois, joihin värin on tarkoitus tulla. Paperin kiinnitin seulan alapintaan varovasti muutamalla teipinpalalla, karhea pinta ylöspäin ja sileä puoli vasten painettavaa kangasta. Ja loppu sujuikin samalla tavoin kuin valotetulla seulalla painettaessa. Eli kangasväriä seulalle ja levitys tasaisesti raakelilla.

Painoin kuviota useampaan pellava- ja puuvillatilkkuun. Tarkoituksena on ommella esim. käsityökassi, jossa keskeneräisen neuletyön voi kuljettaa mukana.

Aikaisemmin valotetulla seulalla painamistani tilkuista olen ommellut muutamia kasseja. Joululomalla on tarkoitus ommella muutama pussukkakin.

vastuullinen vaateteollisuus -luento

Muutama viikko sitten vaatesuunnittelija Anniina Nurmi kävi koululla puhumassa aiheesta "vastuullinen vaateteollisuus". Osa asiasta oli tuttua, mutta ihan uusiakin asioita oli joukossa.
Pienenä tiivistelmänä ja omankin muistin vahvistukseksi, muutamia pätkiä muistiinpanoistani:


VASTUULLISUUS VAATETEOLLISUUDESSA tarkoittaa ekologista, eettistä ja läpinäkyvästi tuotettua vaatetta.

EKOLOGINEN VAATE
- tuotteen koko elinkaari kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän
- tuotannossa kulutetaan mahdollisimman vähän energiaa, luonnonvaroja ja haitallisia kemikaaleja
- vaate on laadukas ja designiltaan pitkäikäinen

EETTINEN VAATE
- valmistettu ihmisiä ja tuotantoeläimiä kunnioittaen
- työntekijät saavat reilun korvauksen työstään
- työolosuhteet ovat turvalliset ja työajat kohtuulliset
- työntekijöillä on vapaus järjestäytyä

LÄPINÄKYVYYS
- koko tuotantoketju on avoin
- yritys on selvillä kaikista tuotannon osa-alueista ja kertoo niistä avoimesti (pystyy kertomaan ja keskustelemaan myös parantamista tarvitsevista osa-alueista)

Aito vastuullisuus kattaa koko tuotantoketjun ja vaatteen elinkaaren!

Vaateteollisuuteen vaikuttavat monet asiat, myös esim.  
markkinatalous (tarvitaan kasvua -> synnytetään halu -> tehdään nopeasti kuluvaa) ja
politiikka ( esim. puuvillan hinta maailmankaupassa, globalisaation tuomat hyödyt ja ongelmat, poliittisten päätösten vaikutus esim. kemikaalien käyttöön).

Nurmi pitää myös blogia nimeltä Vihreät Vaatteet, jossa on tietoa mm. vihreistä materiaaleista ja -tuotemerkeistä, sekä erilaisista ympäristömerkeistä ja sertifikaateista.

Yksittäisiltä ihmisiltä Nurmi toivoisi kuluttamisen tarpeen pienentämistä, laadun arvostusta ja oman tyylin etsimistä ja seuraamista, trendien seuraamisen sijasta.
Yrityksiltä hän toivoisi vastuullisuuden miettimistä (muutenkin kuin markkinoinnin kannalta), sekä aitoa ja kokonaisvaltaista muutosta.

Ja vielä muutama linkki:
Ethical Fashion Forum
Ecotextile News
Ja kirjoja:
Puuvillan likainen tarina
Tappajafarkut ja muita vastuuttomia vaatteita
Olimme kuluttajia

kankaanpainantaa

Maanantaina aloitimme kankaanpainannan. En ole aikaisemmin painanut kangasta kuin vaahtomuovipalalla töpötellen, sabluunan avulla. Niinpä jo painokuvan suunnittelu tuntui hiukan vaikealta, kun ei ollut kokemusta työn toteuttamisesta ja sen vaatimuksista. Selailin opettajan tuomia kirjoja ja inspiroiduin paperiaskartelukirjasta.

Ihania kuvia oli vaikka kuinka paljon, mutta halusin tehdä sellaisen johon taitoni riittäisivät ja joka olisi teknisesti toteutettavissa. Kuva sydämen muotoisesta puusta pisti mielikuvitukseen vauhtia.

Omassa versiossani puussa on pöllö ja kaksi pöllönpoikasta, pari pikkulintua, pääskynen, orava ja kissa. Piirsin kuvan ensin lyijykynällä tavalliselle A4 kokoiselle paperille, ja sitten vahvistin viivat mustalla ohuella tussilla.

Kuva tulostettiin kopiokoneella valokopiokalvolle. Kopiota laitettiin kaksi päällekkäin, jotta musta ei päästäisi valoa lävitseen.

Seulan pesin huolellisesti rasvanpoistoaineella ja annoin sen kuivua. Seuraavaksi levitettiin seulan kummallekin puolelle vaaleanpunaista valotusemulsiota (joka näytti samalta kuin lasten V-pen mega penisilliini-liuos...). Emulsion tasainen levitys oli hiukan hankalaa. Seulat jätettiin pimeään kuivumaan yön yli.

Tiistaina oli vuorossa seulojen valotus ja itse painaminen.
Kuvasta otetut kaksi valokopiokalvoa kiinnitin toisiinsa pienillä paloilla läpinäkyvää teippiä. Seula asetettiin valotuslampun alle ja valokopiokalvo sen päälle peilikuvana, eli toisin päin kuin valmiin kuvan on tarkoitus olla. Tämä on tärkeää varsinkin jos kuvassa on tekstiä :)
Valotin seulaa uv-valolla 8 minuuttia.
Valotetun seulan pesin huolellisesti. Kastelin seulan kummatkin puolet ja annoin veden seistä hetken seulan sisäpuolella. Suihkutin seulaa kädenlämpöisellä vedellä ja tiukimmat kohdat hankasin vaahtomuovin palalla auki. Tässä kohdassa meinasi iskeä uskonpuute, sen verran tiukassa oli väri. Lopuksi huuhdoin seulan huolellisesti ja kuivasin sen hiustenkuivaimella. 
Tässä valotettu ja aukipesty seulani:

Kotoa olin ottanut erilaisia valmiiksi pestyjä puuvilla- ja pellavatilkkuja, joihin halusin kuvion painaa. Pestyjä siksi, etteivät ne myöhemmin pyykkiin joutuessaan kutistuisi.

Painovärin sekoitin valkoisesta peittopastasta (1 dl) johon lisäsin väripigmenttiä (30 tippaa). Painoin ainoastaan mustalla värillä. Painettaessa seulalle kaadettiin hiukan väriä, joka levitettiin raakelilla, kahdella yhtenäisellä vedolla koko kuvion päälle.
Painettujen kankaiden annoin kuivua ja silitin sitten nurjalta puolelta värin kiinnittämiseksi.

Valmiita tilkkuja ajattelin käyttää esim. aplikoimalla vaatteisiin, laukkuihin, tyynynpäällisiin tai mihin ikinä keksinkin :)
Tämä oli niin mukavaa ja palkitsevaa puuhaa, että haluaisin jatkaa kokeiluja vielä myöhemminkin, ja jos saisin asiat menemään mieleni mukaan, hankkisin joskus vielä tarvittavat välineet itselleni :)

Perinne elää -seminaari

Torstaina 21.11. osallistuin Pasilassa pidettyyn Tyyne-Kerttu Virkki -seminaariin. Moisesta henkilöstä en muista koskaan kuulleenikaan, mutta "perinne elää" oli niin kiinnostava otsikko, että halusin lähteä katsomaan mitä voisin oppia. Tilaisuudesta sain tietää opettajaltamme Mariitalta, kiitos siitä :)

Tyyne-Kerttu Virkkistä lyhyesti:
Tyyne-Kerttu syntyi vuonna 1907 Sakkolassa ja kuoli 93 vuotiaana vuonna 2000.
Virkki oli käsityönopettaja ja yrittäjä, joka teki töitä käsityön ja käsityökulttuurin hyväksi.
Varsinkin karjalaisen käsityön edistäminen ja vaaliminen olivat Virkille tärkeitä.
Vuosina 1944-1970 hän toimi Omin Käsin -lehden päätoimittajana ja 1977 hänelle myönnettiin käsityöneuvoksen arvonimi. Vuonna 1977 hän perusti myös säätiöpohjaisen Virkki-käsityömuseon, jonka kokoelmat siirtyivät vuonna 2010 Jyväskylään Suomen käsityön museoon.

Tilaisuudessa oli asiantuntijoita puhumassa perinteestä. Esimerkiksi siitä miten perinne näyttäytyy nykypäivänä ja millainen on perinteen rooli kestävän elämäntavan tukemisessa.

Tapani mukaan kirjoitin muistiinpanoja, mutta kirjaan tähän vain ne omasta mielestäni "tähdellisimmät". Osa asioista on vanhoja tuttuja, osa taas ihan uusia minulle.

Opetusneuvos Mikko Hartikaisen puheessa pidin erityisesti seuraavista ajatuksista

• taide ja käsityö opettaa itsekritiikkiä, oppimista ja luovuutta
• kuka tahansa pystyy tekemään hyvin, kunhan motivaationa ei ole pelko tai pakko
• merkitys syntyy sovittamisen taidosta (kun teoriasta tulee käytäntöä)
• käsillä oppiminen (asioita opitaan myös käsillä tekemällä)
• kokonainen tekeminen, missä matka on yhtä tärkeää kuin valmis tuote
• perinteen ja innovaation välillä on aina jännite

 Kulttuurituottaja Emma Susi puhui kulttuuriperinnön tutkimisesta ja muotoilun paikallisuudesta.
JUUREVA - satakuntalaista muotoilua syntyi syksyllä 2008 taidekäsityön tuotekehityshankkeen tuella. JUUREVAN tuotteet on suunniteltu ja tuotettu paikallisesti.
Tässä taidekäsityömallistossa kulmakiviä ovat

•  vahva käsityöosaaminen
• käsityöläisten yhteiset arvot
• paikallisuus ja satakuntalainen kulttuuriperintö
• ajatus "meidän mallistosta"

Miettiessään paikallisuutta tuotteistamisprosessin yhteydessä, hankkeessa mukana olevat olivat pohtineet mm. mitä paikallisuus merkitsee käsityöläisille ja mitä yhteisölle, paikallisuuden korostamista ja perinnettä tuotteena. Yksilö- ja yhteisötason kohtaamisesta syntyy muotoiltua paikallisuutta (designed locality) ja tästä rakentuu JUUREVA -mallisto.
Arvoina ja identiteetin rakennuspalikoina pidettiin juurevuutta, ajattomuutta ja rehellisyyttä. Siksi taidekäsityömallistosta haluttiin juurevan rouhea, muotokieleltään graafisen ajaton ja muotoilultaan rehellistä ja vahvaa käsityötä.
Malliston tuotteet ovat paikallisesti ja ekologisesti tuotettuja ja noudattavat kestävän kehityksen periaatteita.

Muita puhujia seminaarissa olivat

• Tyyne-Kerttu Virkki -säätiön puheenjohtaja Jarno Peltonen
• Janne Inkeroinen joka edusti Lasten ja nuorten arkkitehtikoulu ARKKIa ja Sommelo ry:tä
• taiteen maisteri Anna Kouhia (Tekstiiliopettaja-lehden kolumni vuodelta 2011)
• muotoilijapuheenvuoroja esittivät professori Timo Salli (Aalto yliopisto, taideteollinen muotoilu), Saara Renvall ja Krista Kosonen (IMU-design ja Protoshop) sekä Eeva Sivula (Dog design)

kirja Ivana Helsingistä

Luin kirjastosta lainaamani kirjan Ivana Helsinki 15 - matkalla kotiin.

kuva kustannusnnusosakeyhtiö Teos (www.teos.fi)

Paola ja Pirjo Suhonen perustivat Ivana Helsinki tuotemerkin 15 vuotta sitten, vuonna 1998. Paola Suhonen on ainoa suomalainen muotisuunnittelija, joka on päässyt sekä New Yorkin että Pariisin muotiviikkojen viralliseen näytöskalenteriin.

Ivana Helsinki yhdistää taiteen, muodin ja elokuvan jännittävällä tavalla. Vaikka en koe Suhosen vaatteita sellaisiksi joihin välttämättä itse haluaisin pukeutua, kirjasta pidin kovasti. Pidin siitä miten kaikki 15 vuoden aikana ilmestyneet 30 mallistoa esiteltiin. Varsinkin siitä kirjallisesta osuudesta :) Tarinat ovat olleet minulle aina tärkeitä. Kirjassa ideat, ajatuskulut ja tunnelmat välittyivät mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti. Aloin katsoa lähimaailmaani ikäänkuin uusin silmin, yhdistellä mielikuvia ja ideoita ja rakentaa niistä omia tarinoitani.

Opiskelussa tämä jakso on ollut minulle uudenlaista kasvua. Ensimmäisenä vuonna energiani meni uusien asioiden, tapojen, materiaalien ja koneiden opetteluun. Paula, Mariitta, Outi ja Maria ovat auttaneet alkuun ja auttavat edelleen :) Ja nyt tuntuu että olen astunut seuraavalle tasolle omassa kehityksessäni. Kykenen ehkä näkemään laajemman kokonaisuuden.
Tänä syksynä uusi sijaisopettajamme (tuntiopettajamme) Selina onnistui maalaamaan mieleeni uusia polkuja ideointiin ja vaikutti ehkä tietämättään siihen että perustin tämän blogin.
Ja heti perään tämä kirja kutitteli mielikuvitustani lisää.
Alan päästä jyvälle :) Miten nähdystä ja koetusta voi muodostaa ja jalostaa konkreettisia asioita, vaikkapa vaatteita. Maailma on mahdollisuuksia täynnä...

korsetin suunnittelua

Ideasivulle kokosin ideoita, ajatuksia ja tunnelmia siitä millainen korsettini voisi olla.

Muutama erilainen hahmotelma ennen päätöksen tekoa.

Peruskaava korsettiin. Piirretty 1:4 koossa, omilla mitoillani.

Työtapasuunnitelma, poikkileikkauskuvat, jossa on mietitty miten kappaleet kiinnitetään missäkin kohdassa. Tämä suunnitelma koskee korsetin päällikangasta. Sisäosaan tulevat luukujat.

Hahmotelmia korsetin päällikankaaseen kirjottaviin kuvioihin.

kulttuurilähtöisen suunnittelun jakso

Opiskelussa on nyt meneillään KULTTUURILÄHTÖISEN SUUNNITTELUN JAKSO.
Koska emme kahden vuoden opinnoissa ehdi valmistaa juhlapukua, on tähän jaksoon ympätty korsetin tekeminen. Juhlapuvunhan voi valmistaa tekemällä korsetin ja lisäämällä siihen hameosan. Emme tee nyt kuitenkaan alusvaatteena pidettävää korsettia, vaan luilla tuettua näkyvää vaatekappaletta.

Omassani olen nyt siinä vaiheessa, että olen piirtänyt peruskaavan omilla mitoillani ja kuositellut sen. Luilla tuettu osa ei tule näkyviin, vaan päälle tulee tummansiniseen vivahtavasta mustasta 100% villakankaasta päälliosa.
Jakson opintoihin kuuluu kirjontapistojen opettelua ja päällikeompelua eli aplikointia yms. Arvosteltavassa työssä olisi siis oltava luilla tuettu korsetti, joka on kirjailtu tai koristeltu muuten, kulttuurilähtöisyys mielessä pitäen.

Ajatus tuntui vähän hankalalta ensin, mutta sitten sain inspiraation. Ajattelin kansallispukuja ja saamenpukuja. Äidin puolelta meidän suvun naislinja juontaa saameen päin, ja sitten keksin shamaanirumpujen kuviot. Etsin niistä sellaisia jotka itselleni merkitsevät jotain, ja muokkasin niistä oman näkemykseni. Nyt ne pitää enää kirjoa :)

Korsetin sisäosa on vielä täysin tekemättä, ulkopuoli vain kasattu. Tarkoitus oli aloittaa kirjominen nyt viikonloppuna, mutta sainkin flunssan. Pää täynnä räkää ja särkevänä en viitsi aloittaa pikkutarkkaa hommaa...
Huomenna päivänvalossa voisin ottaa kuvia suunnitelmistani ja laittaa ne tänne. Nyt on jo niin hämärää ettei pokkarikameralla saa säällisiä kuvia :)

alku

Tämä blogi sai alkunsa opinnoistani.
Opiskelen käsi-ja taideteollisuusalan perustutkintoa,
ja "isona" minusta tulee vaatetusalan artesaani :)
Opintoni kestävät kaksi vuotta, ja nyt elokuussa alkoi toinen opiskeluvuoteni.
Tarkoitus on kirjata muistiin koulussa tehtyjä töitä ja muuta opittua. Taidan lisäillä joukkoon myös tekemisiäni kotona...
Pidän kovasti luonnonmukaisista materiaaleista, kuten pellavasta ja villasta. Ekologisuus ja eettisyys sekä kierräättäminen minulle tärkeitä asioita.
Ensimmäinen työ jonka opintojen alussa vuosi sitten teimme, oli essu. Voisi kuvitella, että kun parikymmentä tyttöä (ja hieman varttuneenpaa henkilöä, kuten minä) tekee essun, niissä ei juurikaan ole eroa. Mutta aivan mahtavasti essut olivat todella erilaisia ja ihanan persoonallisia. Opintojen jatkuessa jokaiselle on kehittynyt oma tunnistettava tyylinsä :)

Tässä minun essuni. Harmaata 100% pellavaa, kirjailut vihreällä ja punaisella muliinilangalla. Niskan takaa menevässä säätönauhassa vihreät ja punaiset napit.